Yrityksen toimitilojen muutos on monivaiheinen prosessi

Kun yrityksen toimitilat eivät enää sovellu yrityksen toimintaan, on edessä usein toimitilojen muutosprosessi. Muutos voi tarkoittaa tilojen muokkausta, uutta kalustesuunnitelmaa tai toisinaan jopa uusien tilojen hankintaa. Oli tilanne millainen tahansa, muutostyö on pitkä ja monivaiheinen prosessi, joka vaatii resursseja. Cursorin kiinteistöpäällikkö Annemari Rantala kehottaa yrityksiä pohtimaan toimitilatarpeitaan huolellisesti etukäteen.

  • On tärkeää pohtia, mikä nykyisissä tiloissa on hyvää ja mikä ei; miten nykyisiä tiloja todellisuudessa käytetään ja sitä kautta määritellä uuteen toimitilaan liittyviä tarpeita. Kannattaa myös huomioida tilojen monikäyttöisyys – työn tekemisen tavat ovat jatkuvan muutoksen kohteena, joten parhaimmillaan toimitila mukautuu yrityksen kulloiseenkin tarpeeseen.

Henkilöstö mukaan toimitilamuutokseen

Toimitilat ovat tärkeä osa työntekijöiden viihtyvyyttä, joten henkilöstöä on hyvä osallistaa työympäristön suunnitteluun ja yhteisten toimintatapojen kehittämiseen. Yksi tärkeimmistä keinoista on ehdottomasti aktiivinen ja avoin sisäinen viestintä.

  • Henkilöstö voidaan ottaa mukaan työympäristömuutokseen esimerkiksi kyselytutkimusten ja tarvekartoitusten muodossa tai erilaisia työ- ja ideointipajoja hyödyntäen.

Henkilöstön osallistamisen lisäksi tilamuutosprosessissa kannattaa hyödyntää saatavilla oleva asiantuntija-apu. Esimerkiksi Cursor vuokranantajana pyrkii ketterästi ja joustavasti asiakkaan tarpeita kuunnellen löytämään yritykselle ja sen työntekijöille parhaan toimitilaratkaisun.

  • Lähdemme aina liikkeelle asiakkaan tarpeista ja toiveista, ja autamme asiakasta koko tilamuutosprosessin ajan. Meitä pidetään hyvänä ja luotettavana vuokranantajana. Kuuntelemme vuokralaisiamme herkällä korvalla ja teemme kiinteistöihin parannustöitä myös vuokralaisten ehdotusten mukaan. Keräämme asiakaspalautetta säännöllisesti, mutta meille saa myös matalalla kynnyksellä antaa kehitysideoita kyselyiden ulkopuoleltakin. Meillä asiakaspalaute ohjaa aidosti toimintaa.

Vapaat toimitilat Datariinassa

Datariina tarjoaa toimivat ja modernit toimitilat Kotkassa erikokoisille yrityksille, yhden hengen yrityksistä kymmeniä työpisteitä tarvitseville. Datariinassa yrityksiä ja vierailijoita palvelevat aulapalvelu, lounasravintola ja erinomaiset mahdollisuudet neuvottelujen ja tilaisuuksien järjestämiseen miellyttävässä ympäristössä.

Datariinassa on vapautumassa useita erikokoisia toimistotiloja. Tervetuloa täyden kympin Datariinaan, muiden tyytyväisten yritysten joukkoon!

Tutustu vapaisiin toimitiloihin täällä ja ota rohkeasti yhteyttä!