YTYÄ-hankkeen työpaja 2: Roolien ja vastuiden selkeyttäminen yrittäjän palvelupolulla

Toisessa työpajassa kehittämistyö siirtyi nykytilan kartoituksesta kohti tulevaa: keskiössä olivat roolit ja vastuut yrittäjän palvelupolulla. Työpajan tavoitteena oli pohtia, miten vastuut jakautuvat eri toimijoiden kesken tavalla, joka palvelee parhaiten asiakasta ja tukee sujuvaa yhteistyömallia.

Työskentely käynnistyi yrittäjän elinkaaren palvelutarpeiden tarkastelulla. Osallistujat työskentelivät ensin itsenäisesti ja pareittain tunnistaen palvelutarpeiden rajapinnat ja kohdat, joissa eri toimijoiden palvelut kohtaavat tai limittyvät.

Itsenäisessä työskentelyssä osallistujat vastasivat kysymykseen: mille toimijalle olisi luontevaa ehdottaa päävastuuta tai ensivastuuta kussakin palvelutarpeessa. Näitä näkemyksiä syvennettiin ryhmätyöskentelyssä, jossa eri ehdotuksia vertailtiin, perusteltiin ja koottiin yhteiseksi näkemykseksi.

Keskusteluissa nousi esiin ajatus yhteisestä “salkusta”: jotta yrittäjä voidaan ohjata oikea-aikaisesti oikean palvelun pariin, toimijoiden on tunnettava toistensa osaaminen ja vastuut. Tavoitteena ei ole siirtää asiakasta organisaatiolta toiselle, vaan rakentaa kokemus yhdestä, yhtenäisestä palvelukokonaisuudesta.

Työpajan lopputuloksena syntyi jaettu ymmärrys roolien ja vastuiden jakautumisesta palvelupolulla. Tämä selkeyttää paitsi asiakastyötä myös toimijoiden välistä yhteistyötä ja luo vahvan pohjan yhteiselle toimintamallille.

Lue lisää hankkeesta täältä.