Kotka palkittiin yritysten auttamisesta koronatilanteessa

Kuntatyön kehittämistä juhlistettiin 25. marraskuuta Kuntekon virtuaalisessa loppuseminaarissa, jossa myönnettiin yhteensä 34 palkintoa kuntatyöpaikoille ja -työntekijöille, jotka ovat parantaneet työelämän laatua ja palveluja.

Palkinnon sai myös Kotkan kaupungin elinkeino- ja yrityspalvelut, joka on kunnostautunut kuluneen vuoden aikana yritysten tukemisessa vaikeassa koronatilanteessa.

-Palkinto on tunnustus nopeasta toiminnasta yrityksten auttamiseksi. Saimme ensimmäisten joukossa avattua yksinyrittäjien tuen ja avun sitä tarvitseville: kertoo kehitysjohtaja Terhi Lindholm Kotkan kaupungilta.

Kotka teki monenlaisia toimia yritysten tueksi sekä tehosti viestintää ja vuorovaikutusta heti kriisin alusta lähtien kaupungin ja Kotkan-Haminan seudun kehitysyhtiö Cursorin kanssa.

-Olemme Cursorissa erittäin ylpeitä tästä tunnustuksesta. Se on erinomainen esimerkki siitä mitä yhteistyön voimalla saadaan aikaan. Palkinto ja tunnustus kuuluu meille kaikille yrittäjille, kunnalle ja kehitysyhtiölle: sanoo yrityspalvelujohtaja Tiina Paavola, Cursor Oy.

Palkinnot jakaa KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan työntekijäjärjestöjen yhteinen kunta-alan työelämän kehittämisohjelma Kunteko 2020. Ohjelma on lähes kuuden vuoden ajan tarjonnut kehittämisapua kuntatyöpaikoille ja tehnyt hyvää kuntatyötä näkyväksi. Ohjelman päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto.