Elokuvamatkailulla vetovoimaa Kotkan- Haminan seudulle

Matkailuelämyksiä elokuvamatkailulla

Matkailu on globaalisti nopeimmin kasvava toimiala. Kotkan-Haminan seudun elinkeinorakenne on suuressa murroksessa, ja seudun nuori mutta jatkuvasti kehittyvä matkailuelinkeino tarvitsee uusia kohderyhmiä ja tuotealueita.

Menestyksekkäästi seudulla v.2015 käynnistynyt elokuvakomissiotoiminta on luonut vakaan pohjan uusille matkailun elämyspalveluille. Elokuvamatkailun kautta voidaan myös tavoittaa täysin uusia kohderyhmiä. Kotkan-Haminan seudulla on kuvattu v. 2015-2017 aikana useita av-tuotantoja, joiden pohjalta on hyvä ammentaa matkailuun uusia sisältöjä.

Hankkeen tavoitteena on seudulla toteutettujen tuotantojen näkyvyyksien hyödyntäminen ja markkinointiyhteistyö seudun matkailuyrittäjien kanssa, tuotantojen uudenlainen hyödyntäminen seutunäkyvyydessä, kv-pilotointi sekä tuotteistaminen. Hankkeen myötä seudun yrittäjät ja toimijat oppivat hyödyntämään seudulla kuvattuja av-tuotantoja osana matkailun liiketoimintaansa. Toimenpiteiden myötä saadaan seudun matkailutuoteportfolioon lisää uudenlaisia matkailutuotteita, jotka pohjautuvat joko seudun tarinoihin tai täällä toteutettuihin av-tuotantoihin.  Tämä houkuttelee uudenlaisia matkailijoita seudulle ja kasvattaa heidän viipymää. Seudun kansallista ja kv-näkyvyyttä toteutetaan uudenlaisesti kasvattaen seudun tunnettuutta. Toimenpiteiden myötä seudulle syntyy positiivinen medianäkyvyys ja yhteisöllisyys kasvaa.

Kohderyhmät: Yritykset

Keskeiset toimenpiteet: 1) Elokuvamatkailun mahdollisuudet yrityksille ja tuotteistaminen: • Elokuvamatkailun toimintamallien hyvien käytäntöjen kartoittaminen tuotantojen hyödyntämiseen elokuvamatkailussa ja niiden jalkauttaminen seudun toimijoille. • Järjestetään seudun matkailu- ja palvelualan toimijoille ideapajoja esim. Aallonmurtaja-tuotannosta sekä sparrataan ideapajoihin osallistuvia yrityksiä. Tuotteistaminen voi olla tuotannon teemaan tai tapahtumiin liittyvää elämyspalveluiden kehittelyä tai uusia tuotteita. Luodaan roolimatkailun kehittämiseen työkaluja seudun yrittäjille, jotta he voivat paremmin hyödyntää seudun tarinoita osana omaa palveluiden ja tuotteistuksen kehittämistä. Osallistutaan aktiivisesti neuvotteluihin tuotantoyhtiöiden kanssa seudulle sijoittuneiden tuotantojen seudullisista mahdollisuuksista. • Lisätään seudullista näkyvyyttä tuotannoista, jolloin seudun toimijoiden tietoisuus seudullisista tuotannoista ja av-alasta lisääntyy. 2) Tuotteistamisen pilotoinnit • Tuetaan seudun yrityksiä hyödyntämään tuotantoja, pilotoidaan esim. kolme erityyppistä tuotetta • Uudet digitaaliset avaukset esim. Roolimatkailu, kuvauspaikkakierrokset, digitaaliset elokuvamatkailun tuotteet • Toteutetaan palvelutuotteiden muotoilua (palvelumuotoilu)/tuotteistamista potentiaalisina kumppaneina seudun oppilaitokset esim. XAMK. • Tuotetaan digitaalisesti karttasovellukseen (esim. Citynomadi, Google Maps) tai vastaaviin kanaviin sisältöä seudullisesta elokuvamatkailun palvelutarjonnasta sekä elokuvien kuvauspaikoista. • Laaditaan asiakastyytyväisyyden mittaamisen malli, jonka avulla kerätään tuotepalautetta loppukäyttäjiltä. 3) Seudun näkyvyyden edistäminen av-tuotantoja hyödyntäen • Tuotetaan markkinoinnillista sisältöä (teksti, kuvat, videot) elokuvamatkailun tuotteista ja niihin kytkeytyvistä seudun paikoista ja historiasta • Suunnitellaan ja toteutetaan tuotepilottien testimarkkinointia (pilotit 3-5 kpl) ja rakennetaan yhteismarkkinointiratkaisuja mukana oleville toimijoille • Selvitetään ja pilotoidaan uudenlaisia tuotantojen hyödyntämistapoja seudun näkyvyyden kehittämiseksi: vaikuttajamarkkinointi, jonka kohderyhmänä bloggarit, tubettajat ja media • Pilotoidaan kaupallinen yhteistyö levitysyhtiöiden kanssa, jolla vahvistetaan tuotteiden näkyvyyttä kuluttajarajapinnassa. Yhteistyön muotoina voivat olla esim. kilpailutoteutukset, ensi-iltayhteistyöt, tallennelevitys • Tuotantoja, joita hyödynnettävä näkyvyyden vahvistamisessa mm. Suomen hauskin mies – Kyminlinna – sisällisota 1918, Tuntematon sotilas TV-versio tulossa 2019, tulevat tuotannot 2019.Hankkeen hyöty kohderyhmälle: Uusien kohderyhmien tavoittaminen ja uudet liiketoimintamahdollisuudet seudun yrityksille. Seudulla toteutettuja tuotantojen tehokkaampi hyödyntäminen paikallisten pk-toimijoiden toimesta. Hankkeen myötä luodaan uusia yhteistyöverkostoja toimijoiden välille. Hankkeen avulla lisätään alueen kiinnostavuutta elokuvamatkailun kautta 1) matkailijoille 2) toimialan yrityksille. Seudulla tuotettujen av-tuotantojen hyödyntämistä halutaan vahvistaa ja tuoda seudun toimijoille oikeat työkalut löytää ja tuotteistaa joko seudun omat tarinat tai seudulla tuotetut tarinat oman toimintansa kasvuksi. AV-tuotantojen myötä seudulla on herännyt uudenlainen yhtenäinen innostus positiivisista uusista avauksista tuotantoja seuratessa. Tämän hyödyntäminen ja jakaminen seutumarkkinoinnissa luo positiivista kierrettä seudulle.