Kiinteistöjen piha-alueiden huolto on paitsi arvoa nostava ulkonäköasia, myös turvallisuusseikka

Kevät on jo pitkällä ja kiinteistöjen piha-alueiden keväthuollot ovat käynnissä. Viherkuution Minna Harju tietää, miten ja miksi kiinteistöjen pihoja tulee keväisin huoltaa ja mitä syksyllä kannattaa tehdä piha-alueiden hoidon eteen. Kymenlaaksossa toimiva Viherkuutio vastaa ISS palveluiden alihankkijana muun muassa Cursorin omistamien Datariinan ja Eagle-talojen pihojen kasvillisuuden huollosta. Lisäksi Viherkuutio palvelee viherasioissa yksityistalouksia, taloyhtiöitä, yrityksiä ja rakennusliikkeitä isommissa rakennusprojekteissa.

Datariinan ja Eagle-talojen pihoille keväisin tehtävä keväthuolto valmistelee kiinteistön pihoja tulevaan kasvukauteen. Keväthuollon yhteydessä tarkastetaan talven aikana tulleet lumivauriot, kitketään istutusalueet ja annetaan kasveille kalkkia ja kevätlannoitetta. Myös mahdolliset rikkoutuneet nurmialueet paikataan ja poistetaan nurmikoilta hiekoitushiekat. Syksyisin kiinteistöissä suoritetaan piha-alueiden pensaiden nuorennusleikkauksia tai leikataan pensaita kokonaan matalaksi.

Teemme helmi-maaliskuussa keväthuollon, joka on osa viherkasveille pari kertaa vuodessa tehtävää vuosihuoltoa, myös Datariinan sisätilojen viherkasveille. Toisina vuosina kasveille lisätään multaa ja toisina mullat vaihdetaan kokonaan. Sisäkasvit lannoitetaan ja tehdään ennaltaehkäisevää tuholaistorjuntaa. Myös pölyt pyyhitään ja poistetaan keltaiset lehdet. Usein viherkasveja hoidetaan kotitalouksissakin liikaa – kasveille voi hyvin antaa välillä kasvurauhaa, eikä pieni kuivahtaminen silloin tällöin haittaa, Minna vinkkaa.

Kesäaikaan Datariinan pihaa hoidetaan kerran kuussa. Koska pohjatöitä on tehty hyvin jo miltei kymmenen vuotta, kuukausittainen hoito on enemmän ylläpitävää rikkaruohojen kitkemistä ja turvallisen kasvun takaamista. Kiinteistön pihasuunnittelussa Minna korostaa turvallisuuden lisäksi helppohoitoisuutta.

Kiinteistöjen piha-alueiden kasvivalinnoissa kannattaa satsata suuriin linjoihin ja valita istutusalueille puita ja pensaita, useamman yksilön ryhmiä samaa lajiketta. Julkisten kiinteistöjen pihoissa pienet ja sievät kukkaistutukset eivät toimi samalla tavalla kuin kotipihassa. Ihmisillä on harvoin aikaa jäädä ihastelemaan puolijulkisten ja julkisten kiinteistöjen kukkaistutuksia, Minna naurahtaa.

Julkisten tai puolijulkisten kiinteistöjen piha-alueiden hoito ei ole pelkästään ulkonäöllinen asia, vaan on osa kiinteistön kokonaisturvallisuutta. Hyvin hoidettu piha-alue lisää paitsi kiinteistön arvoa, myös kiinteistön vuokralaisten ja asiakkaiden turvallista asiointia kiinteistöissä.

Pihan turvallisuuteen vaikuttaa muun muassa parkkipaikkojen kasvillisuus. Kiinteistöissä on hyvä huolehtia siitä, että parkkipaikkojen kasvillisuus pysyy istutusalueiden sisällä ja parkkipaikalla on hyvät näköyhteydet peruuttaa, liikkua ja havaita jalankulkijat. On hyvä huomioida myös se, että parkkialueiden kasvillisuus ei esimerkiksi raavi autoja, Minna kertoo.

Kiinteistöjen piha-alueiden huollossa jatkumo on tärkeää. Vuosittainen säännöllinen hoito pitää piha-alueet siisteinä ja helpottaa huoltotöitä. Kiinteistöjen omistajien kannattaa budjetoida säännölliseen piha-alueiden hoitoon.

Jos piha-alueita hoidetaan ensin hyvin kaksi vuotta ja sitten pidetään muutaman vuoden tauko, pitää pihan huolto aloittaa miltei alusta. Ulkomailla ymmärretään vielä toistaiseksi paremmin kiinteistöjen piha-alueiden hoidon merkitys, mutta onneksi ymmärrys on Suomessakin hiljalleen noussut, Minna iloitsee.

Lue Viherkuution Minnan vinkit yrityksesi sisäkasvien keväthuoltoon täältä.

Teksti ja kuva: Sini Immonen, Sini.zen Oy