Elämyksiä elämään ja brändäystä toimintaan

East Coast Events Oy tähtää paikallisen osaamisen voimin valtakunnalliseksi tapahtumien tuottajaksi

Kun raskaan musiikin Dark River Festival järjestettiin Kotkassa ensimmäisen kerran kahdeksan vuotta sitten, tapahtuma oli talkoovoimin rakennettu, melko pienen piirin musiikkifestivaali. Viime kesänä Dark River keräsi viikonlopun aikana noin 5000 kävijää kautta Suomen ja ulkomaita myöten.

Dark River Festivalista on tullut jo käsite

Kun alati kasvaneen festivaalin järjestäminen talkoovoimin ja yhdistysten varassa alkoi käydä ylivoimaiseksi, Dark Riveriä järjestämään perustettiin East Coast Events Oy-niminen yritys vuonna 2019.  

Tänä päivänä yritys järjestää omien tapahtumien lisäksi tapahtumia asiakkailleen, vuokraa tapahtumissa tarvittavaa kalustoa, tuottaa video- ja podcasttuotantoja ja kiertuemanagerointi-palveluja.

Kun tapahtumaa aletaan suunnitella, asiakas määrittelee sisällön ja me huolehdimme järjestelyistä ja puitteista, kertoo East Coast Events Oy:n 39-vuotias toimitusjohtaja ja promoottori Sami Hauru.

Tapahtuma vahvistaa brändiä

Hauru tähdentää, että esimerkiksi rock- ja yritysmaailmassa on selkeät erot. Toisaalta jokaisella tapahtumalla on oma luonteensa, mikä syntyy tapahtuman tilaajan ja sen järjestäjän yhteistyönä.

East Coast Events Oy on järjestänyt yhtä lailla pieniä, reilun kymmenen hengen kuin tuhannenkin ihmisen yritystapahtumia.

Tapahtumat ovat yrityksille oiva keino tuoda brändiään esiin, Hauru kertoo.

Tapahtuma itsessään on jo markkinointia ja parhaimmillaan onnistuneen tapahtumalla on kauaskantoisia tuloksia.

Haurun mukaan tapahtuma-ala tulee tulevaisuudessa kasvamaan sekä paikallisesti, valtakunnallisesti että globaalisti.

Ihmiset kaipaavat kokemuksia ja yhteisöllisyyttä. Elämä syntyy elämyksistä.

(artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)

Yli kaksi vuosikymmentä tapahtuma-alalla toiminut toimitusjohtaja ja promoottori Sami Hauru sanoo, että niin rock-konsertissa kuin kokouksessakin tapahtuman sisältö syntyy ihmisistä. Kuva: Ville Vanhala

Paikallista osaamista

East Coast Events Oy:n omistuspohja on Kotkassa ja Haminassa ja valtaosa yrityksen käyttämistä freelancereistakin on eteläisestä Kymenlaaksosta.

Hauru sanoo, että seudulla on yllättävän paljon tapahtuma-alan ammattitaitoa, minkä hän näkee pelkästään etuna. Hauru myös muistuttaa, että mitä enemmän paikallisia tapahtumia on vuoden ympäri, sitä mielenkiintoisemmaksi ja elävämmäksi seutu muodostuu.

Tapahtuman tuottajan ja järjestäjän lisäksi tapahtumat työllistävät myös seudun muita yrityksiä.

Koronapandemia ja siihen liittyneet rajoitukset koettelivat erityisesti tapahtuma-alaa ja sen toimijoita. Hauru kertoo, että rajoitusten myötä tapahtuma-alalle saatiin kokonaan uusia toimintamuotoja.

Virtuaaliset tapahtumat ja tapahtumien striimaus ovat tulleet jäädäkseen.

Tavoitteita kasvu-uralla

East Coast Events Oy:n ensimmäinen pandemiarajoitusten jälkeinen kesä oli suorastaan hektinen. Toimitusjohtaja Sami Haurun kesän ainoa vapaapäivä oli juhannuspäivä.

Kotiseutunsa lisäksi yritys järjesti konsertteja, erilaisia seminaareja, kokouksia ja julkistamistilaisuuksia pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.

Kalustevuokraamo toimii koko ajan ja syksyä myöten olemme saaneet uusia asiakkaita. Ensimmäisiä varauksia ensi kesällekin on jo tehty, Hauru kertoo.

Kehitysyhtiö Cursor Oy on toiminut East Coast Events Oy:n yhteistyökumppania yrityksen perustamisesta lähtien. East Coast Events Oy:n ensimmäinen toimipaikka oli yritysten Starttisatamassa Karhulan Teollisuuspuistossa.

Tätä nykyä East Coast Events Oy toimii Kotkan Hovinsaaren Ympäristötalosta käsin.

Cursor Oy on tukenut meitä esimerkiksi ideoinnissa ja markkinoinnissa. Erityisen hienoa on ollut se, että Cursor Oy:n yritysneuvojat ovat helposti tavoitettavissa, Hauru kertoo.

Hän ei arkaile kertoa myös sitä, että East Coast Events Oy on kasvu-uralla ja yrityksen tavoitteena on laajentaa toimintaansa edelleen.

Kun tältä seudulta löytyy valtakunnan tasolla mitattuna huippuluokan tapahtuma-alan osaamista, niin totta kai, yrityksen tulee toimiakin kautta koko maan.

East Coast Events Oy:n kotisivut

Facebook: https://www.facebook.com/eastcoasteventsoy

Kuva ja teksti: Ville Vanhala