Visuaalinen viestintä on yksi pienyrittäjän tärkeimmistä kilpailueduista

Yrittäjän arki on usein täynnä asiakastyötä, tarjouksia, laskutusta ja lukuisia muita tehtäviä. Markkinointi jää helposti iltaisin tehtäväksi tai pahimmillaan kokonaan tekemättä.

Silti juuri markkinointi on yksi tärkeimmistä tavoista kasvattaa yritystä.

Markkinoinnin asiantuntija ja Canva-kouluttaja, Stoori by Sara Oy:n yrittäjä Sara Kuusivuo kohtaa työssään jatkuvasti yrittäjiä, joilla on paljon osaamista, mutta jotka kokevat näkyväksi tulemisen tai visuaalisen viestinnän haastavaksi.

”Moni ajattelee edelleen, että vahva brändi kuuluu vain isoille yrityksille. Todellisuudessa juuri pienyrittäjä hyötyy eniten siitä, että yritys näyttää tunnistettavalta ja yhtenäiseltä”, Sara kertoo.

Hyvä visuaalinen ilme ei tarkoita kallista graafista suunnittelua tai monimutkaisia ohjelmistoja. Nykyisin yrittäjä pystyy rakentamaan laadukkaan ilmeen myös itse, kun käytössä ovat oikeat työkalut ja selkeät toimintamallit.

Canva on noussut viime vuosina yhdeksi suosituimmista visuaalisen viestinnän työkaluista juuri siksi, että sen avulla voidaan tehdä laadukkaita materiaaleja helposti ja kustannustehokkaasti.

”Tärkeintä ei ole tehdä täydellistä markkinointia. Tärkeintä on, että yritys näyttää omaltaan ja viestii johdonmukaisesti. Kun värit, fontit ja mallipohjat ovat kunnossa, markkinoinnista tulee huomattavasti helpompaa”, Sara sanoo.

Cursorin järjestämissä koulutuksissa yhteistyössä Saran kanssa yrittäjät ovat päässeet kehittämään omaa markkinointiaan käytännönläheisesti. Koulutuksissa on käsitelty muun muassa henkilöbrändiä, Canvan käyttöä, visuaalisen ilmeen rakentamista sekä videoiden hyödyntämistä markkinoinnissa.

Cursorin palvelukoordinaattori Heli Tiitinen on ollut mukana rakentamassa koulutuskokonaisuuksia alueen yrittäjille.

”Saran kanssa on ilo tehdä koulutuksia. Saran iloinen persoona ja ammattitaitoinen opetus rohkaisee arempiakin yrittäjiä ottamaan somea ja viestintää haltuun. Videokurssimme tulokset näkyivät hienosti yrittäjien somessa kurssin jälkeen.”

Koulutusten tavoitteena ei ole vain opetella uuden ohjelman käyttöä, vaan auttaa yrittäjiä rakentamaan pitkäjänteisesti omaa näkyvyyttään.

”Kun yrittäjä uskaltaa näyttää kasvonsa ja rakentaa tunnistettavan visuaalisen ilmeen, asiakkaan on helpompi muistaa yritys ja luottaa siihen. Se näkyy parhaimmillaan myös liiketoiminnassa”, Sara ja Heli kiteyttävät yhdessä.

Cursor jatkaa yrittäjille suunnattuja Canva-koulutuksia myös syksyllä 2026 yhdessä Sara Kuusivuon kanssa. Tulevissa webinaareissa syvennytään erityisesti yhtenäisen yritysilmeen rakentamiseen sekä videoiden hyödyntämiseen markkinoinnissa. Seuraile tapahtumakalenteriamme ja uutiskirjeitämme!

Cursorin tapahtumakalenteri

Yhteystiedot

Heli Tiitinen, Cursor Oy
+358 40 190 2542
heli.tiitinen@cursor.fi

Sara Kuusivuo, Stoori by Sara Oy
sara@stooribysara.fi
puh. 040 663 1376