David Lindström, Esa Sirviö, Anu Markkanen, Kati Almgren

Cursorin alue vahvistaa asemaansa yrittäjäystävällisenä alueena - Kotkan sijoitus toinen

Suomen Yrittäjien kuntabarometrin tuoreet tulokset osoittavat, että Kotkan-Haminan seudulla ja Loviisassa tehty pitkäjänteinen työ yritysten palvelemiseksi entistä paremmin ja sitä kautta yritysilmapiirin kehittämiseksi näkyy edelleen yrittäjien arvioissa. Alueen kunnat menestyivät vertailussa hyvin ja erityisesti yhteistyö yritysten ja kuntien välillä sai myönteisiä arvioita.

Kotka sijoittui yli 50 000 asukkaan kaupunkien joukossa toiselle sijalle parantaen omaa sijoitustaan vuoden 2024 tuloksista yhdellä sijoituksella. Tämä tulos vahvistaa kaupungin asemaa yhtenä Suomen yrittäjämyönteisimmistä kaupungeista. Myös Loviisa ja Hamina paransivat sijoituksiaan selvästi edelliseen kuntabarometriin verrattuna. Loviisa nousi omassa sarjassaan sijalta 74 sijalle 38 ja huomionarvoista on, että Loviisa on kaikista Itä-Uudenmaan alueen kunnista kolmas. Haminan sijoitus samassa sarjassa oli 39. ja Hamina paransi sijoitustaan vuodesta 2024 yksitoista pykälää.

Kuntabarometrin tulokset kertovat siitä, että alueella on onnistuttu rakentamaan toimintaympäristöä, jossa yritysten tarpeita kuunnellaan ja yhteistyötä tehdään käytännönläheisesti.

Haluan onnitella kaikkia alueen kuntia hyvistä tuloksista kuntabarometrissa sekä kiittää pitkäjänteisestä työstä yritysilmapiirin kehittämiseksi. Erityisen hienoa on nähdä Kotkan vahva sijoitus sekä Loviisan ja Haminan selkeä nousu edelliseen mittaukseen verrattuna. Kaiken kaikkiaan tuloksista on nähtävissä selkeä positiivinen kierre, jota tulee myös alueelle suuntautuvat merkittävät investoinnit, sanoo Cursor Oy:n toimitusjohtaja David Lindström.

Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö pitää tulosta osoituksena siitä, että kaupungin ja yritysten välinen yhteistyö toimii.

Yrittäjäyhdistysten kanssa tehty yhteistyö on kantava voima kaupungin näkökulmasta. Tätä kautta yritysyhteistyö niin kaupungin kuin kehitysyhtiön toimesta voi kasvaa, laajentua sekä ottaa yhä edelleen uusia askeleita tulevaan, sanoo Sirviö.

Myös Loviisassa kuntabarometrin tuloksia pidetään merkkinä onnistuneesta kehitystyöstä.

Olemme määrätietoisesti kehittäneet yhteistyötä yrittäjien kanssa ja halunneet rakentaa toimintaympäristöä, jossa yritysten on hyvä toimia ja kasvaa. On erittäin hienoa nähdä, että tämä työ näkyy myös yrittäjien kokemuksissa ja kuntabarometrin tuloksissa, sanoo Loviisan kaupunginjohtaja Tomas Björkroth.

Haminassa nousua pidetään osoituksena siitä, että kaupungin ja yritysten välinen vuoropuhelu on vahvistunut.

Haluamme kehittää Haminaa kaupungiksi, jossa yrittäjillä on hyvät mahdollisuudet kasvaa ja investoida. Positiivinen kehitys kuntabarometrissa kertoo siitä, että olemme onnistuneet tekemään oikeita asioita yhdessä yritysten kanssa, toteaa Haminan kaupunginjohtaja Ilari Soosalu.

Kuntabarometrin tulokset vahvistavat myös sitä, että yrittäjämyönteisyys rakentuu jatkuvasta vuoropuhelusta ja arjen yhteistyöstä yritysten kanssa.

Cursorin yrityspalveluissa on viime vuosina panostettu erityisesti yritysten sujuvaan asiointiin, saavutettaviin palveluihin sekä kasvun ja investointien tukemiseen. Yrityksiä on tuettu muun muassa neuvonnalla, verkostoilla, koulutuksilla ja investointien edistämisellä.

Kotkan-Haminan seudulla on viime vuosina nähty positiivista kehitystä niin investointien, uusien yritysten kuin alueen vetovoimankin osalta. Kuntabarometrin tulokset tukevat tätä kehitystä ja vahvistavat kuvaa alueesta aktiivisena ja yritysmyönteisenä toimintaympäristönä.

Suomen Yrittäjien kuntabarometri julkaistaan kahden vuoden välein. Tutkimuksessa yrittäjät arvioivat muun muassa kuntien päätöksentekoa, yrityspalveluja, hankintapolitiikkaa, viestintää ja yleistä yritysilmapiiriä.

Cursorin alueen kuntien sijoitukset 2026 / 2024
Kotka 2 / 3
Loviisa 38 / 74
Hamina 39 / 50
Pyhtää 58 / 91
Virolahti 168 / 157
Miehikkälä 166 / 105
 
Koko kuntabarometrin tulokset: Kuntabarometri 

Kuvassa vasemmalta: David Lindström, Esa Sirviö Kotkan kaupunki, Anu Markkanen Kotkan Yrittäjät ja Kati Almgren Kymen Yrittäjät