Kymen Innovaatioyhdistys ry avasi toimintavuotensa yritysvierailulla
Kymen Innovaatioyhdistys avasi toimintavuotensa järjestämällä hallituksen ja jäsenten yhteiskokouksen sekä yritysvierailun kouvolalaisessa Finnish Food Factor Oy:ssä 25.päivänä tammikuuta. Mukaan oli kutsuttu myös kaksi vuotta sitten järjestettyyn IdeaKymi-kilpailuun osallistuneet, Kymenlaakson Innovaatioverkoston johtoryhmän jäsenet sekä muutamia tunnettuja keksijöitä sekä innovaattoreita. Kolmisenkymmentä kokoustajaa saivat samalla tilaisuuden tutustua uuteen ja voimakkaasti kasvavaan elintarviketehtaaseen sekä sen perustajaan, yritysneuvos ja sarjayrittäjä Raino Kukkosen kunnioitettavaan yrittäjätarinaan.
Yhtiön tuotantojohtaja Kari Rantanen esitteli tehtaan syntyhistoriaa, nykypäivää ja tulevaisuutta, mitä ryydittää maaliskuussa valmistuva 14 miljoonan euron laajennusinvestointi. Sen avulla yhtiö moninkertaistaa tuotan-tovolyyminsa, minka turvin se aikoo merkittävästi laajentaa vientitoimintaansa. Yrityksellä on tällä hetkellä 23 työntekijää.
Kouvolan Herkku Oy aloitti entisen Kymenlaakson meijerin teollisuuskiinteistössä vuonna 2018. Monen vaiheen jälkeen tehdastilat siirtyivät yhtiön omistukseen. Samalla yhtiö sai uuden nimen, Finnish Food Factory Oy. Se kuvaa paremmin sopimusvalmistaja-yrityksen tulevaa kansainvälistymistä.
Yhtiön valmistamat tuotteet ovat varmaan kaikille tuttuja markettien hyllyiltä. Valikoimista löytyy muun muassa proteiinijuomia, kermoja, jälkiruokakastikkeita, kahvi-, kaakao- ja teejuomia, mietoja alkoholijuomia, ateriankorvikejuomia ja vesiä.
Tuotantojohtaja Kari Rantanen korosti, että yhtiön toimintafilosofia lähtee luonnosta ja sen vaalimisen arvoista. Sitä kuvaa hyvin yhtiön käyttämä slogan: ”Finnish Food Factory in co-operation with nature”
https://finnishfoodfactory.fi/
Sarjayrittäjä ja yrittäjäneuvos Raino Kukkonen tämänkin tehtaan perustaja
Kouvolalainen Raino Kukkonen (72) on tavannut käyttää itsestään nimikettä sarjayrittäjä. Viime vuonna tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi hänelle viralliseksi arvonimeksi Yrittäjäneuvos. Kainuun Osuusmeijerin esimies- ja markkinointitehtävistä vuonna 1995 yrittäjäksi siirtynyt Raino on ehtinyt perustaa ja myydä viisi yritystä. Yksi meni matkalla konkurssiin. Raino kertoi yrittäjäurastaan Kymen Innovaatioyhdistyksen kokouksessa.
Viime aikoina Raino ja hänen poikansa ovat tulleet tunnetuiksi myytyään Kouvolan Korialla sijaitsevan Suomen suurimman yksityisen meijerin ja kaurajuomatehdas Kaslink Oy:n Fazerille. Viimeisin hänen myymistä yrityksistään oli yllä mainittu Finnish Food Factory Oy (Entinen Kouvolan Herkku Oy). Hyväkuntoinen liikunnan harrastaja Raino ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan on perustanut
nimeään kantavan Raino Kukkosen 70-vuotissäätiön sr. vuonna 2021.
https://raino.fi/ Tästä linkistä avautuvalla säätiön etusivulla on hänen osuva mietelauseensa kaikille yrittämisestä kiinnostuneille: ”Aina ei voi voittaa, mutta aina kannattaa yrittää.”
Yhdistyksen kokouksessa käytiin läpi alkaneen vuoden toimintaa ja tapahtumia
- Asialistalta voidaan tässä yhteydessä poimia kokouksen esityslistalta muutamia otsikoita:
- Seuraavan IdeaKymi-kilpailun valmistelut Kymenlaakson Innovaatioverkoston kanssa
- Yhdistyksen kotisivu-uudistus ja face book
- Tutustuminen Vantaan kaupungin innovaa-tiokehitykseen Heurekassa Business Vantaan kutsusta
- Yhdistyksen uusi kokouskäytäntö ja vuosikokous maaliskuussa
- Keksintösäätiön Ideajalostamo ja informaatiota Europatenttituesta
- Viisi uutta jäsentä – Tervetuloa! Tehdaskierroksen jälkeen palattiin kokouspaikalle tehtaan
- Osallistuminen Hyvän Tuulen messuille pihapiirissä sijaitsevaan Lounas-kahvila Tehoon, missä
- kahviteltiin kokousisännän tarjoamien särvinten kera.
Teksti ja kuvat: Markku Saari