Pop Up -kontit tarjosivat Sannalle tien itsensä työllistämiseen

”Kokeilu oli erittäin onnistunut”, toteaa Katariinantorin Pop Up-konteissa yritysideaa testannut Sanna Keikkala. ”Päätimme sisareni Jaana Elorannan kanssa kokeilla, miten kukat ja kosmetiikkatuotteet käyvät kaupaksi Kotkan keskustassa.  Tarvitsimme vain ilmaiset tilat ja taloudellisesti turvallisen ympäristön kokeilun toteuttamiseen”, kertoo Sanna.

Toinen tavoite, jonka Sanna saavutti Pop Up-kontissa, oli itsensä työllistäminen. Aiemmin majoituspalvelujen myyminen tarjosi hänelle hyvän toimeentulon, mutta työ päättyi markkinatilanteen muututtua seudulla. Sannasta tuli osa-aikaisesti työtön.

”Minulla ja sisarellani on molemmilla omat siivousyritykset. Tilanne on kuitenkin se, että työn kannattavuus on merkittävästi laskenut, eikä siivousala tarjoa täyttä toimeentuloa. Haluamme laajentaa yritystoimintaa kasvien myyntiin”, sanoo Sanna.

”Katariinantorin kokemusten innoittamina jatkamme kukkakauppaa aluksi Karhulan varastoltamme käsin. Sitten otamme osaa Kouvolan keskustassa järjestettävään Pop Up-tapahtumaan. Sen jälkeen avaamme liikkeen Kotkan keskustaan – tarjontaan tulee kuulumaan kukkien lisäksi lahjatavaroita ja ehkä myös pieni kahvilanurkka”, Sanna paljastaa.

Vaikka lämmön säätely on metallisissa konteissa pienimuotoinen haaste, Sanna jäi tyytyväiseksi yrityskokeiluun.

”Kylmällä ilmalla konttia on lämmitettävä tehokkaasti ja heti kun aurinko alkaa paistaa ikkunasta sisään tulee kuuma. Muuten kontit ovat olleet loistava paikka yritystoiminnan testaamiseen”, kiittää Sanna.

Услуги

Регион Котка-Хамина

Cursor Oy

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Raatihuoneentori 16, 49400 HAMINA
телефон +35840 190 2500
info@cursor.fi
 

>>Подробные контактные данные

 

Агентство развития региона Котка-Хамина Cursor Oy содействует укреплению потенциала региона, его конкурентоспособности и привлекательности, развивая успешный бизнес. Мы оказываем услуги всем предпринимателям Южной Кюменлааксо, желающим начать предпринимательскую деятельность, а также примыкающим к региону предприятиям, в вопросах открытия и развития бизнеса. www.cursor.fi – это интернет-ресурс, поддерживаемый компанией Cursor Oy, который содержит информацию об услугах и деятельности компании Cursor, а также о регионе Котка-Хамина. Использование интернет-ресурса бесплатное и не требует регистрации. Пожелания о ресурсе можно выслать по адресу info@cursor.fi.

COOKIES-ФАЙЛЫ

Политика конфиденциальности

авторское право Cursor Oy 2019