Uusi koirapalvelu Virolahdella

Maailmanmatkaajien koirapalvelu kotiutui kaakonkulmalle

Virolahden Nopalassa on keltainen puutalo, jonka pihapiiri on saanut uutta elämää. Kun avaa navetan oven, alkaa iloinen haukku. Maailmanmatkaajat Rosabella ja Timo Nomad ovat kotiutuneet kaakonkulmalle, jonne he viime vuoden lopulla perustivat Koirapalvelu Nomadin.

Pyhtäältä kotoisin oleva Rosabella on dobo-ohjaaja ja mejäkoetoimitsija, pätevöitynyt kouluttaja erikoisalanaan ongelmakoirat. Sähkömies, tatuoija, laskuvarjohyppääjien kouluttaja ja kuvaaja Timo on kotoisin Kainuusta Suomussalmelta. Paljon eri puolilla maailmaa kiertäneet nuoret aikuiset löysivät toisensa niinkin eksoottisessa paikassa kuin Kouvolassa, mille molemmat vieläkin hymähtävät.   

Molemmat ovat yrittäjäperheestä. Rosabellan isällä oli kodin sisustus- ja remontointialan yritys Kotkassa, Timon vanhemmilla sähköalan yritys Suomussalmella.

- Alun perin vastustin yrittäjyyttä, kun näin, miten kovaa työtä se on. Opin perheyrittäjyyden hyvät ja huonot puolet, Timo kertoo.

- Vähitellen syntyi ajatus tehdä harrastuksesta työ, jossa voisi tehdä omannäköistä työtä ja olla oma herra, Rosabella jatkaa.

Pikavauhtia yrityksen tilat

Talojen myynti-ilmoituksia käytiin katsomaan sillä silmällä, että ihan naapurissa ei olisi ketään – koirahoitolasta kuuluu aina haukuntaa. Sopiva kahden hehtaarin pieni maatila löytyi Virolahdelta.

Pariskunta muutti tilalle lokakuussa. Navetassa kaikki vanha purettiin pois, tehtiin pintaremonttia ja uusittiin sähköt. Töitä tehtiin yötä päivää. Koirahoitola avattiin joulukuussa.

Aluksi yritystä pyöritettiin kevytyrittäjänä ukko.fi-palvelun kautta. Cursorista saatiin apua erityisesti starttirahahakemuksen liiketoimintasuunnitelman laskelmiin. Molemmat ovat myös käyneet yrittäjäkurssin.

Hoitoa, hoivaa ja koulutusta

Pihan entisessä navetassa ovat mm. seitsemän hoitohuonetta ja tila koirien vesijuoksumatolle.
- Jos koira painaa sata kiloa, se vie yhden hoitohuoneen. Yleisimmin samassa tilassa on kaksi koiraa, joita lenkitetään yhdessä.

Kesä-elokuu on koirahoitolan parasta sesonkia.
- Koirat elävät meillä normaalia arkea: yksikään ei elä tai ulkoile vain häkissä. Ruokailut, lenkitykset ja lääkitykset kuuluvat hoitopäivähintaan. Jokaisella koiralla on oma hoito-ohje.

Koirahoitolan lisäksi yritys järjestää leirejä, hoivapalveluja ja koulutusta joko itse tai yhteistyökumppaneiden kanssa. Koirakoulutusta eri lajeittain on sekä paikan päällä että webinaaressa. Eläinfysioterapeutilla ja koirahierojalla on tiloissa vastaanottoa. Asiakkaat tulevat pääosin Helsinki-Lappeenranta -alueelta.

 

Tieto uudesta yrityksestä on levinnyt sosiaalisen median ja lehtijuttujen kautta. Myös omat laajat verkostot ovat levittäneet sanaa. Someen päivitetään tulevia koulutuksia ja hyvän tuulen päivityksiä. Youtubeen tehdään videoita toiminnasta.

Facebook-sivulla on asiakkaiden palautetta hymynaamojen ja sydämien kera.
- Aivan ehdoton ykkönen niin hoitolan, koulutusten ja muidenkin palveluiden osalta. Henkilökunta erittäin ystävällistä ja ammattitaitoista. Koirat otetaan huomioon yksilöinä ja näin vieraita ihmisiä aristavan koiran omistajana pystyn myös suosittelemaan paikkaa aremmille ja haastaville koirille, eräs asiakas kirjoittaa.

Elämä muuttunut paljon

Yrityksen myötä elämä on muuttunut paljon.
- Henkilökohtainen elämä on hävinnyt. Ihmiset saattavat kävellä tänne melkeinpä milloin tahansa, vaikka meillä on netissä ohjeet saapumisesta. Kun teemme vaikkapa ongelmakoirakoulutusta, ei tänne voi pyyhkäistä noin vain omien koirien kanssa.

Toisien rakkaiden hoitaminen tuo oma vastuunsa.
- Kun hoitaa eläviä olentoja, ei voi siirtää ruokkimista huomiseen tai tehdä töitä huonosti. Ja hälytyskunnossa on oltava 24 tuntia, seitsemän päivää viikossa.

Kun työtilannetta on vaikea ennustaa, täytyy olla häät tai hautajaiset, jotta uskaltaa pitää lomaa. Maailmanmatkaajat eivät ole aikoihin olleet näin pitkää aikaa kotimaassa. Kun itse ei pääse reissun päälle, tulevat ystävät kaakonkulmalle.

- Ennen me olimme väsyneitä reissaajia, jotka saivat apua ja hoivaa – nyt on päinvastoin.

Lisätietoja: www.koirapalvelunomad.fi/

Teksti ja kuvat: Mervi Liimatainen

 

Perusta yritys

Uudista yritystä

Cursor Oy

Asiaa seudusta

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Raatihuoneentori 16, 49400 HAMINA
Vaihde 040 190 2500
info@cursor.fi

>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaan palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Tietosuojaseloste

Evästeet

Copyright 2019