Turusen puutarha

Asiakkaiden tuntemus on kaiken A ja O. ”Viikosta riippuen jopa 70 % tuotteistamme on omalla riskillä myyntiin ottamiamme. Vuosien saatossa olemme oppineet millaiset tuotteet asiakkaita eri alueilla miellyttävät”.
Suvi ja Arto Paronen

Paroset vaalivat ja uudistavat perinteitä 

Virolahtelaisella Turusen puutarha Ky:llä on pitkä historia – Suvi Parosen isovanhemmat perustivat yrityksen jo vuonna 1945. Vihannesten ja kukkien kasvatuksesta on siirrytty kukkien tukkumyyntiin ja myöhemmin maahantuontiin. Suvi ja Arto Paronen (kuvassa) astuivat yrityksen ohjaimiin helmikuussa 2006.

Suvin ja Arton asiakkaina ovat kukkakaupat Etelä-Suomen alueella. ”Vakioreittimme ovat Mikkeli-Varkaus ja Kotka-Kouvola alueella. Reitit ovat vuosien aikana pysyneet lähes samoina”, kertoo Suvi Paronen. Asiakassuhteissa luottamus on tärkeää. ”Kun luotetaan molemmin puolin niin sopivat tuotteet odottavat asiakasta valmiina heidän omassa varastossaan”, jatkaa Suvi.

Asiakkaiden tuntemus on kaiken A ja O. ”Viikosta riippuen jopa 70 % tuotteistamme on omalla riskillä myyntiin ottamiamme. Vuosien saatossa olemme oppineet millaiset tuotteet asiakkaita eri alueilla miellyttävät”, kertoo Arto Paronen.

Turusen puutarhan auto on pakattu ja valmiina lähtöön! Kuvat: Arto Paronen

Kukkakauppa äitienpäiväksi auki

Turusen puutarhan yhteydessä on vuosikymmenien aikana pyöritetty myös kuluttajille suunnattua kukkakauppaa. Myös Suvi itse on floristina toiminut aiemmin kukkakauppiaana yli 10 vuoden ajan. 

Keväällä 2015 innostus omaan kukkapuotiin heräsi uudelleen ja pian Virojoen keskustaan ilmestyi Suvin kukkapaja. ”Ajatus vahvistui kevään myötä ja totesin että puoti pitää saada auki äitienpäiväsesongiksi. Kukkapuodin perustaminen oli helppoa kun yritys oli jo valmiina”, sanoo Suvi. 

Virolahtelaisia Suvi kiittelee kiinnostuksesta uusiinkin kukkalajeihin ja kukka-alan uutuuksiin. ”Täällä ei karteta uusia kukkia. Uudet jutut otetaan mukavasti vastaan”. Facebookin Suvi on huomannut erittäin toimivaksi markkinointikanavaksi ja hän panostaakin erityisesti houkutteleviin valokuviin.

Yrittäjäperheessä kasvanut Suvi ei ole koskaan osannut pelätä työtä. ”Tiedän että yrittäminen vaatii paljon työtä mutta olen myös tehnyt itselleni selväksi että lomaa saa ja voi pitää kun siltä tuntuu”, Suvi muistuttaa.

Kumppanista voimaa

Kulunut vuosi on ollut muutosten aikaa – keväällä aukesi Suvin kukkapaja ja syksyllä toimitiloissa tehtiin kattava remontti. Yrittäjäpariskunta korostaa yhteistyötä ja vastuunjakamista. ”Yrittäjyys antaa meille vapauden toteuttaa omia ajatuksia. Yhdessä on mukava pohtia asioita eikä kaikesta tarvitse olla yksin vastuussa”, iloitsevat Suvi ja Arto.

Suvin kukkavinkki:

”Keväällä upeita ovat tulppaanit ja esikot. Sipulikukat ilmestyvät pääsiäisen tienoilla ja narsissit ovat koko kevään suosikki! Neilikan iso värivalikoima tekee siitä tosi monipuolisen leikkokukan.”

Arton ja Suvin kuva ja yllä oleva kukkakuva: Erika Vanhala, teksti: Hanna Nieminen.

Suvin kukkapajan löydät osoitteesta Virojoentie 11, Virolahti.

Suvin kukkapaja Facebookissa: https://fi-fi.facebook.com/Suvin-Kukkapaja-160231177346727/  

 

Aloittava yrittäjä

Toimiva yritys

Tietoa Cursorista

Asiaa seudusta

Cursor Oy

Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA

Raatihuoneentori 16, 49400 HAMINA

Vaihde 040 190 2500

info@cursor.fi



>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaa palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Rekisteriseloste

Copyright 2017