Positiivinen kierre seudulla on aluillaan

nuoret opiskelijat

 

Korona on tuonut, ja näyttää siltä että tuo koko ajan lisää, tummia pilviä myös Kotkan-Haminan seudun taivaalle. Samalla näemme onneksi myös merkkejä siitä, että pitkällä tähtäimellä olemme rakentamassa entistä valoisampaa tulevaisuutta. 

Elinkeinoelämä on toimivan yhteiskunnan peruspilareita. Koronan kaikista vaikutuksista ei vielä ole tilastotietoa, mutta pidemmällä ajanjaksolla tarkasteltuna seudulla toimivien yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on nousussa. Tämä voi hyvinkin olla lähtökohta positiiviselle kierteelle. Toinen lähtökohta positiiviselle kierteelle ovat seudulle suuntautuvat investoinnit. Investoinnit todistavat, että seutuumme ja sen tulevaisuuteen luotetaan. 

Osoituksena positiivisesta kierteestä toimii myös Tilastokeskuksen tuoreet luvut jotka osoittavat, että pitkän negatiivisen trendin jälkeen työpaikkojen määrä kasvaa tasaisesti. Tämä on erittäin tärkeä ja ilahduttava trendimuutos. Kun seudulla pystyy elättämään itsensä, tänne jäädään. Ja kun tänne syntyy uusia työpaikkoja, niin tänne muutetaan. 

Ja työpaikkojen määrä taas lienee ainakin osasyy siihen, että olemme nähneet ensimmäiset epäviralliset signaalit myös siitä, että muuttoliike on muuttumassa positiiviseksi. Ja positiivinen muuttoliike tulee taas puolestaan vaikuttamaan positiivisesti seudun asukkaiden määrään. Kun tähän vielä lisätään, että seutu näyttää kiinnostavan myös nuoria opiskelijoita, niin positiivisen kierteen osat alkavat olla valmiit.  

Tällä en halua sanoa, että tilanne on helppo. Ja korona ja sen vaikutukset tekevät siitä entistä vaikeamman ja suorastaan dramaattisen. Meidän pitääkin erittäin vahvasti fokusoida yritysten ja elinkeinoelämän tukemiseen tässä ja nyt. Mutta samalla koen, että nostamalla katseemme voimme myös nähdä sitä kuuluisaa valoa tunnelissa. 

Tilanne pitää nähdä positiivisena haasteena. Meillä on velvollisuus jatkaa sitä pitkäjänteistä työtä, jota seudulla on tuloksellisesti tehty. Haastankin kaikkia mukaan omilla toimenpiteillään hyödyntämään ja vahvistamaan saavutettuja positiivisia trendejä. Cursor tulee kuten aina tekemään parhaansa. 

David Lindström
toimitusjohtaja
Cursor Oy

Perusta yritys

Uudista yritystä

Cursor Oy

Asiaa seudusta

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Puistokatu 2, 2. kerros, 49400 HAMINA
Vaihde 040 190 2500
info@cursor.fi

>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaan palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Tietosuojaseloste

Evästeet

Copyright 2019