Pertsa ja Kilu -elokuvan valmistelut etenevät – suunnitteilla elokuvatrilogia

Pertsa ja Kilu ja lentohärveli

 

Pertsa ja Kilu -elokuvan aikataulutus alkaa hahmottua. Ensimmäiset kuvaukset ovat loppusyksylläKotkan-Haminan seudulla yhteistyössä Kaakon elokuvakomission kanssa. Varsinaiset pääkuvaukset toteutetaan talven ja kesän 2020 aikana.  Elokuvassa on mukana vahvoja yhteistyötahoja, muun muassa Nelonen, joka on sopinut TV-esitysoikeuksien ostamisesta. 

Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Taavi Vartia on innoissaan hankkeesta. Suunnitteilla on jopa kokonaisen Pertsa ja Kilu -elokuvatrilogian toteuttaminen.

Pertsan ja Kilun rooleihin valittiin viime kesänä koekuvausten kautta kotkalaiset pojat Olavi Kiiski ja Oskari Mustikkaniemi.  Elokuvan promotraileri kuvattiin viime elokuussa Kotkassa. Elokuvan muista roolituksista ja etenemisestä tullaan tiedottamaan erikseen tämän vuoden aikana.

Lisätiedot: projektipäällikkö Johanna Kunttu, Cursor Oy,  p. 040 190 2569.

 

Kuvassa edessä oikealla Olavi Kiiski eli Pertsa ja vasemmalla Oskari Mustikkaniemi eli Kilu (kuva Joonas Vartia).

Perusta yritys

Uudista yritystä

Cursor Oy

Asiaa seudusta

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Raatihuoneentori 16, 49400 HAMINA
Vaihde 040 190 2500
info@cursor.fi

>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaan palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Tietosuojaseloste

Evästeet

Copyright 2019