Oma yritys heti ammattiin valmistuttua

 
Pyhtääläinen Leena Hovi perusti oman yrityksen heti, kun valmistui puutarhuriksi. Maatilan ja yrittäjäperheen tyttärelle se oli itsestään selvää. Hovipihat on jo seitsemän vuotta tehnyt ylläpitoa ja viherrakentamista Etelä-Kymenlaaksossa ja pääkaupunkiseudulla. 
 
Pyhtääläiselle Leena Hoville selveni jo yläasteen lopulla, että hänestä tulee puutarhuri. Kukkapuuhailu mummon ja äidin kanssa oli mieluisaa jo lapsuudessa. 
- Mieluummin haravoin pihaa kuin luin kokeisiin. Mutta kävin vielä lukion kuitenkin, Hovi kertoo. 
Lukion jälkeen Hovi opiskeli alaa vuoden verran Virolahdella Harjun oppilaitoksessa, mutta monimuoto-opetus ei tuntunut itselle sopivalta. Oppilaitokseksi vaihtui Hämeen ammatti-insituutti Lepaalla, josta on valmistunut arvostettuja puutarha- ja viheralan ammattilaisia jo sadan vuoden ajan.  
 
Valmistuttuaan vuonna 2013 puutarhuriksi Hovi perusti vielä samana vuonna yrityksen Cursorin yritysneuvonnan ja ELY-keskuksen starttirahan turvin. Ikää oli tuolloin 23 vuotta.
 
- Opiskeluaikana harjoittelu- ja kesätyöpaikoista olin saanut jo asiakkaita. Tein myös omenapuun leikkauksia, jotka laskutettiin isän firman kautta. Tiesin, että töitä on luvassa. 
 
- Onnenpensaan Jukka Söderholm ohjasi minulle töitä, joita ei itse ehtinyt tehdä. Vähitellen sana levisi laajemmalle. Muutaman mainoksen kautta tuli tunnetuksi taloyhtiöille, Hovi kertoo. Vuonna 2015 yrittäjyys laajeni maaseutuyrittäjyyteen, kun kotitila siirtyi sukupolvenvaihdoksessa vanhemmilta tyttärelle.
 
Myös halu työskennellä kausiluontoisella alalla koko vuoden vaikutti asiaan.  
- Halusin työllistää itseni ympäri vuoden.

Alan arvostus noussut

Viheryrityksen asiakkaita ovat mm. yksityiset, seurakunta ja taloyhtiöt.  Viherrakentamisessa työt alkavat keväällä omenapuiden leikkauksella ja jatkuvat marras-joulukuulle sen mukaan, milloin lumi tulee maahan. Talvella Hovi tekee traktorilla lumitöitä mm. seurakunnalle ja aliurakointina muille. Myös omat metsänhoitotyöt ajoittuvat talvelle.  
 
Keväällä käynnistyi aliurakointi haminalaiselle viheralan yritykselle, jolle hän tekee töitä osan viikkoa. 
- Tämä on välillä vähän yksinäistä puuhaa. Kaipasin alan ihmisiä. 
 
Mikä yrittäjyydessä on parasta?
- Parasta on, kun saa tehdä juuri sitä, mistä tykkää. Tietysti on kiva, että saa näkyvyyttä omalle työlle ja että sitä arvostetaan, Hovi miettii.
- Ala on arvostettu ja arvostus on noussut. Ehkä tv-ohjelmat pihanhoidosta ja -rakentamisesta ovat siihen vaikuttaneet. 
 

Asiakkaat väliltä tip-top ja rönsyt

Tietynlaista psykologista silmää vaatii, kun mennään vieraiden ihmisten pihoille.
- Ihmiset ovat hyvin erilaisia: toiset ovat tip-top, toiset rönsyileviä. Pihoilla tehdään sitä, mitä asiakas haluaa. En käy leikkaamaan muotoon pensasta, jos omistaja haluaa sen vapaasti kasvavan. Ja työt on tehtävä hyvin, Hovi kertoo.
- Särmää osaan tehdä, mutta itselle ehkä vaikeinta on ylitekeminen, Hovi jatkaa.
 
Kotona nuorella yrittäjällä on 6- ja 3-vuotiaat tyttäret sekä puoliso, jolla on maanrakennusyritys. Kahden yrittäjän perheessä isovanhempien apu on kullan kallista.
 
Tunnustuksena Leena Hovin työlle ja yrittäjyydelle on vuonna 2017 Pyhtään Yrittäjien myöntämä Nuori yrittäjä -palkinto.

Puutarhurin suosikit

1.) Kaikki hortensiat. Ne kukkivat pitkälle syksyyn, ja kukat säilyvät kevääseen asti.
2.) Koristeomenapuu Rautatie.
3.) Perennoista kurjenpolvet. Ne ovat helppoja ja luonnollisen näköisiä.
 
Teksti ja kuvat: Mervi Liimatainen
Kuvissa Leena Hovin tekemä istutuksia Pyhtään liikenneympyröissä ja Huutjärven uimarannalla.

Perusta yritys

Uudista yritystä

Cursor Oy

Asiaa seudusta

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Puistokatu 2, 2. kerros, 49400 HAMINA
Vaihde 040 190 2500
info@cursor.fi

>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaan palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Tietosuojaseloste

Evästeet

Copyright 2019