Metallin mielikuvat uusiksi

Kimmo Lappalainen ja Jarkko Haavisto

 

Mielikuvat metallin alan työpaikoista ovat vuosikymmenien takaa: hitsauskipinä lentää suttuisella konepajalla – tylsää, rankkaa työtä. Näihin mielikuviin halutaan vaikuttaa valtakunnallisestikin poikkeuksellisella Metallissa on töitä -kampanjalla tammikuun aikana Kotkassa.

Hitsatessa kipinä yhä lentää, mutta ala on paljon muutakin. Se on siistiä sisätyötä, monipuolisia työtehtäviä, CNC:tä, robotiikkaa ja automatiikkaa – usein kansainvälisessä ympäristössä. Tätä ei moni tiedä. Ei varsinkaan se 9-luokkalainen, joka miettii, mitä peruskoulun jälkeen tekisi.

”Jotain tarttis tehdä”

Metallissa on töitä -kampanjan idean isä on toimitusjohtaja Jarkko Haavisto Juhani Haavisto Oy:stä. Yrittäjä tarttui Cursorin edustajaa messumatkalla ”kravatista”: jotakin pitäisi tehdä, että koulutukseen ja alalle saataisiin uusia tekijöitä.

- Tarve työvoimalle on iso. Viime vuonna meille tuli kymmenisen uutta työntekijää. Veikkaus on, että kasvu jatkuu entisellään, arvioi Haavisto.

Osaltaan vanhoja mielikuvia ruokkii media.
- Ala ei ole kovin mediaseksikäs. Ja teollisuuslaitokset ovat suljettuja, eikä sinne kävellä noin vain. Kun taloa rakennetaan, sen näkee jokainen.  

Kun kotimaasta ei hakijoita löydy, on haettava kauempaa. Parhaillaan 150 työntekijän Power Tech Group Oy hakee netissä englannin ja suomen kielellä asentajaa, levyseppähitsaajia ja CNC-koneistajia. Kotkan, Savonlinnan ja Tohmajärven toimipisteissä on useita kansallisuuksia, kun kotimaasta ei ole löytynyt.

 

Metallin kampanjaa Pasaatissa olivat avaamassa mm. Micke Porkka (vas.), Jari Kinnunen, Lauri Palm, Kimmo Lappalainen, Atte Kotilainen, Jarkko Haavisto ja Hannes Kokkonen.

 

Poikkeuksellinen kampanja

Tammikuun ajan kauppakeskus Pasaatissa yritykset ja Ekami esittelevät alaa. Esimerkiksi Power Tech Groupilla on oma info 16.1., 23.1. ja 30.1. Kotkan pääteiden varrella infotaulut kertovat kampanjasta, ja elokuvateatterissa leffan alussa pyörähtää kampanjan mainos.

- Tämä on valtakunnallisestikin poikkeuksellinen kampanja, arvioi Teknologiateollisuus ry:n aluepäällikkö Jari Kinnunen.

Teknologiateollisuus tarvitsee neljän seuraavan vuoden aikana yli 53 000 osaajaa, joista noin puolet kone- ja metallinalalle.
- Suuri osa firmoista on kasvussa ja niillä on rekrytointitarpeita. Monelle yritykselle kasvun esteenä on, että ei ole tekijöitä, kertoo Kinnunen.

Jos alalle ei saada työntekijöitä, vaikutuksia voi olla koko kansantalouteen.
- Teknologiateollisuus työllistää yli 350 000 henkilöä ja muodostaa lähes puolet Suomen ulkomaan viennistä. Jos yritys ei saa työntekijöitä, se lopettaa tai muuttaa muualle.

Kouluttautumisessa monta väylää

Osaltaan kampanja pyrkii vaikuttamaan 19.2. alkavaan yhteishakuun. Ekamissa on nuorisopuolella metalli- ja konealan 24 oppilaspaikkaa. Lisäksi on jatkuvassa haussa saman verran. Myös yhteistyö TE-hallinnon kanssa tuo alalle koulutuspaikkoja.

- Viime vuonna metalli- ja konealalla oli valtakunnallisesti hyvä tilanne. Myös Ekamissa saatiin yhteishakuryhmä täyteen, kertoo Ekamin apulaisrehtori Pasi Kallioniemi.

Ammatillisen koulutuksessa voi myös opiskella tutkinnon osia ja erikoisammattitutkintoja. Ja oppilaitoksen sisällä on helppo vaihtaa toiseen alaan.


- Koulutusreformi mahdollistaa erilaisia opetustapoja ja tukea opiskeluun.  Jollakin voi olla erilaisia hahmotushäiriö, mutta kun pääsee työelämään, pärjää tosi hyvin, arvioi aluetoimitsija Micke Porkka Teollisuusliitosta.

Odotukset kohdistuvat erityisesti 9-luokkalaisiin.
- Jos vain on kiinnostusta, järjestämme nuorille ja heidän vanhemmilleen bussikierroksen alan yrityksiin Kotkassa, Jarkko Haavisto lupaa.

------------------------------------------------

Kampanjan toteuttavat Cursorin vetämänä Teknologiateollisuus ry, Teollisuusliitto ry, Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto Ekami, Primus High Tech Oy, Juhani Haavisto Oy, HNR-Konepaja Oy ja Power Tech Group Oy. Rahoittajina ovat Cursorin Digitaalinen liiketoiminta -hanke, seutubudjetti sekä osallistuvat yritykset, oppilaitokset ja yhteistyötahot.

 

Teksti ja kuvat: Mervi Liimatainen

Alun isossa kuvassa toimitusjohtaja Kimmo Lappalainen Power Tech Group Oy:stä (vas.) ja toimitusjohtaja Jarkko Haavisto Juhani Haavisto Oy:stä.

Perusta yritys

Uudista yritystä

Cursor Oy

Asiaa seudusta

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Raatihuoneentori 16, 49400 HAMINA
Vaihde 040 190 2500
info@cursor.fi

>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaan palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Tietosuojaseloste

Evästeet

Copyright 2019