Kymenlaaksossa Suomen positiivisimmat päättäjät

Mielipidekirjoitus

Kiitos Kymenlaakson päättäjät

Muutama viikko sitten julkistettiin aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n tekemä tutkimus, mikä osoitti eri maakuntien päättäjistä Kymenlaakson päättäjien uskovan vahvimmin omaan maakuntaansa. Kiitos siitä, päättäjät.

Uskonne Kymenlaakson tulevaisuuteen on tietoa, mutta se on myös viesti meidän kaikkien uskolle rakentaa elinvoimaista maakuntaa. Maakuntamme on Suomen suurin teollisuuskeskittymä, logistiikan edelläkävijä – nyt on aika nostaa se arjessa Suomen keskiöön. Me emme ole kulmakunta, vaan risteyskohta. Me olemme juuri niin vahva, kuin kaikki kymenlaaksossa työskentelevät, yrittävät, asuvat ja lomailevat osoittavat sen olevan. Maakuntamme nousee kannustuksella, ei kateudella. Maakunnan elinvoimaisuus kasvaa yrittäjyydellä, ei rajoittamalla yritystoimintaa. Yhdessä olemme enemmän – yhdessä pääsemme pidemmälle. Maakuntamme tarvitsee yritysten, yhdistysten ja julkisten toimijoiden innovatiivista yhteistyötä.

Nyt tarvitaan uusi vaihde

Aina voi olla kriittinen, mutta sitä kannattaa olla myös sahatessa oksaa, jolla istuu. Usko elinkeinopolitiikkaan ei ollut tutkimuksessa vahvinta. Rohkaisemme kuuntelemaan yrittäjiä ja kannustamaan heitä. Viime vuodet ovat osoittaneet, että erityisesti Pk-yrityksiin on syntynyt eniten uusia työpaikkoja. Maakunta nousee kaikkien yhteistyöllä, yhteisellä halulla. Meidän kaikkien on siirrettävä maakunta huomiseen. Kymenlaakso on maakunta Haapasaaresta Jaalaan, Virolahdelta Pyhtäälle. Ei Kymenlaakso ole kuin Suomi pienoiskoossa, vaan omintakeinen Kymijoen laaksokunta, joka on hieno luonnon, arkkitehtuurin, teollisuuden, palveluyritysten ja ihmisten maakunta.

Kiitämme päättäjien uskosta, jonka haluamme kasvattavan Kymenlaakson Suomen kärkimaakunnaksi kaikilla sektoreilla.

Hannu Lehtinen                              David Lindström 
puheenjohtaja                                  toimitusjohtaja 
Kymen Yrittäjät ry                           Cursor Oy 

MDI toteutti jo neljännen kerran valtakunnallisen kuntakyselyn, jolla kerättiin kuntien päättäjien ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä tulevaisuuden kunnasta. Tutustu kyselyyn

Perusta yritys

Uudista yritystä

Cursor Oy

Asiaa seudusta

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Raatihuoneentori 16, 49400 HAMINA
Vaihde 040 190 2500
info@cursor.fi

>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaan palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Tietosuojaseloste

Evästeet

Copyright 2019