Kymenlaakson matkailun digiloikka

Digitalisaatiolla saavutettavuutta ja näkyvyyttä Kymenlaakson matkailuun

Digitalisaation konkretisoiminen on nostettu keskeiseksi kehittämisen kohteeksi koko Suomessa. Projektissa on yksi kantava teemaa: Kymenlaakson digitaalisen saavutettavuuden, näkyvyyden ja osaamisen nostaminen. Kymenlaakson digitaalisen markkinaosuuden kehittäminen alkaa asiakas- ja digitalisaatioymmärryksen kerryttämisestä erilaisten mittarien ja tutkimusten avulla. Näiden pohjalta osataan valita oikeat tavat, kanavat ja viestit, joilla nostetaan alueen digitaalista houkuttelevuutta tuomalla esiin vetovoimatekijöitä, kehittämällä yritysten, palveluiden ja asiakkaiden läsnäoloa verkossa. Lisäksi panostetaan sekä näkyvyyteen, markkinointiin että myyntiin asiakaspolut huomioiden.
Kymenlaakson matkailun kehittämisessä on tehty ansiokasta työtä tuotteistuksen ja markkinoinnin osalta. Koska yritykset ovat kuitenkin pieniä, eivät yritysten taidot ja kyvyt aina kohtaa asiakkaiden odotuksia tai kansainvälisen markkinoinnin vaatimuksia esimerkiksi juuri digitaalisuuden osalta. Niinpä hankkeessa sparrataan ja koulutetaan yrityksiä ja toimijoita erilaisten kaikille avoimien motivaatio- ja koulutustilaisuuksien avulla sekä erityishaasteisiin ja -aiheisiin keskittyvissä omatyöpajoissa.
Matkailu on nopeimmin kasvavia toimialoja, jota digitaalisten palveluiden kehitys muokkaa jatkuvasti. Tämä on tunnistettu niin Kymenlaakson älykkään erikoistumisen RIS3-strategiassa, maakuntaohjelmassa kuin kaupunkistrategioissa. Visit Finland on luonut matkailutoimijoiden ohjeistukseksi Suomen Digitiekartan, jonka edistämiseen tämä hanke tähtää Kymenlaakson osalta. XAMK on keskustellut VF:n kanssa yhteistyöstä koskien valtakunnallisesti laaditun digiroadmapin mittariston kehittämistä.
Tuoreella EU-direktiivillä julkisten sivustojen saavutettavuudesta halutaan taata ihmisten yhdenvertaisuus digitaalisessa yhteiskunnassa. Visit-sivuille tavoitellaan saavutettavuussertifikaatteja ensimmäisinä Suomessa. Digitaalisuuden kehittämisen lisäksi tässä projektissa vahvistetaan maakunnallista matkailuyhteistyötä. Kymenlaakson matkailun kehittäjäorganisaatiot ovat viime vuosina tiivistäneet yhteistyötä ja projektin tuloksena käynnistyy maakunnallisen Advisory Boardin toiminta. Kymenlaakson Matkailuparlamentti järjestetään toimijoiden yhteistyönä.

Kohderyhmät: Yritykset

Kohderyhmille tuotetut palvelut: Digitalisaation jalkauttaminen yrityksiin. Koulutukset eri digitalisaation teemoista.

Keskeiset toimenpiteet: Hankkeen konkreettiset toimenpiteet jaetaan kahteen työpakettiin: Digitalisaatioon ja verkostoitumiseen.

Digitalisaatio työpaketti 1:n toimenpiteet:

Toimenpide 1.1. Kymenlaakson saavutettavuus – Näkyvyyden ja saavutettavuuden tehostaminen uusilla eri työvälineillä, joiden soveltuvuus tutkitaan. – Kymenlaakson sähköisen markkinaosuuden (oma, ostettu ja ansaittu) kasvattamiseen liittyvät toimenpiteet mm. hakukoneoptimoinnin, linkitysten ja sisältömarkkinoinnin osalta – Visit-sivustojen saavutettavuusprojektit – Matkailuyritysten myynnin edistäminen. Etsitään matkailutuotteille kotimaisia ja kansainvälisiä myyjiä ja jakelukanavia. – Verkkomyynnin mahdollisuuksien kartoitus ja soveltuvien toimijoiden valinta. Huomioidaan rajapintojen avaamiskysymyksiä. – Testataan tekoälyä hyödyntävää chat-palvelua

Toimenpide 1.2. Mittarit ja seuranta – Analytiikkatyökalujen linkitys, olennaisten mittareiden määrittely, hyödyntäminen yrityksissä ja alueorganisaatioissa. – Dashboardien kehittäminen, automaattiset raportoinnit ja keinoja systemaattiseen tiedon tulkintaan. – Seurataan ja mahdollisuuksien mukaan reagoidaan Visit Finlandin käynnissä olevaan selvitykseen Suomen matkailutoimialaa koskevasta tietovarannosta, joka kokoaisi tapahtumat, reitit ja tuotteet – Määritellään asiakaskokemuksen tavoitteet ja kehitetään asiakaskokemusta kartoittamalla alustat, joissa asiakas kohdataan ja tehdään kohdennettua viestintää

Toimenpide 1.3. Koulutukset, seminaarit ja omatyöpajat – Erilaisia digitaalisuuteen, liittyviä koulutustilaisuuksia (mm. mobiilioptimoinnit, tietoturva, verkkokauppa, Google), jotka ovat avoimia kaikille osallistujille. Tilaisuudet pyritään taltioimaan ja jakamaan verkossa, jolloin ne ovat myös jälkikäteen hyödynnettävissä. – Omatyöpajat ovat yritysten omista tarpeista lähtevät, käytännönläheiset työpajoja, joissa yritysryhmissä työstetään yhteisiä haasteita ja opitaan tekemällä. Voivat myös olla hackathon / design jam -tyylisiä kehittämistilaisuuksia yhteistyössä opiskelijoiden kanssa.

Verkostoitumis- ja yhteistyötyöpaketti 2:n toimenpiteet on määritelty seuraavasti – Matkailun Advisory Boardin perustaminen Kymenlaaksoon. Advisory Board vastaa maakunnallisen matkailustrategian käynnistämisestä, johon tullaan hakemaan erillistä rahoitusta. – Visit Finland-yhteistyön vahvistaminen – Kymenlaakson matkailuparlamentti syksy 2019 – Verkostoitumismatkat koulutusta ja omatyöpajoja tukeviin kohteisiin kotimaassa ja ulkomailla (mallioppiminen)Hankkeen hyöty kohderyhmälle: Konkreettisena toimenpiteenä voidaan pitää näkyvyyden kasvua sekä yritysten tietoisuuden ja osaamistason lisääntymistä erityisesti Etelä-Kymenlaakson alueella. Cursor vastaa testauksesta ja toteutuksesta omalta osaltaan Etelä-Kymenlaakson alueella sekä hanke- ja koulutustiedottamisesta alueen yrityksille.