Ilmasilta 2

Hankkeessa rakennetaan vaelluskaloille (pääasiassa lohelle) soveltuvia kutualueita Kymijoella. Kutu- ja poikastuotantoalueiden määrä on kartoitettu 2000-luvulla koko Kymijoen alaosalta, joten puutteet ja järkevät kohteet ovat hyvin tiedossa. Koska kutualueita luodaan Kymijoen alaosan patojen yläpuolisille koskialueille, hanke parantaa huomattavasti vasta valmistuneesta Korkeakosken kalatiestä saatavaa hyötyä. Hanke on hyvin linjassa Itämeren monivuotisen lohen hoitosuunnitelman ja kalatiestrategian kanssa.

Soraistukseen käytetään helikopteria, koska menetelmä on todettu toimivaksi Kymijoella 2015. Kymijoella on paljon koski- ja virta-alueita, joille soran kuljettaminen perinteisin kunnostusmenetelmin on hyvin vaikeaa tai mahdotonta, sillä sopivia teitä ei ole ja joki on koskialueiden kohdalla 150-350 metriä leveä. Helikopterimenetelmä soveltuu erinomaisesti leveän, syvän ja voimakasvirtaisen uoman soraistuksiin. Helikopterikunnostuksen etuja verrattuna perinteiseen kaivinkoneella tehtävään soraistukseen ovat mm. toteutuksen onnistuminen virtaamasta riippumatta, maastolle ja mm. direktiivilajeille (Kymijoen alaosa on Natura-alue) aiheutuvat vähäiset vahingot, kunnostustyön nopeus ja työturvallisuus.

Soraikkojen puute on eräs Kymijoen poikastuotantoa rajoittava tekijä. Suunnitelman mukaisella soramäärällä voidaan toteuttaa arviolta 5 000 – 6 000 m2 uutta kutualuetta. Erillisiä soraikoita muodostetaan noin 15 kpl.

Hanketta rahoittaa Maa- ja metsätalousministeriö (Valtion kärkihanke).