Haminan valaistusremontille tunnustusta ympäristötyöstä

Haminalle Hinku-palkinto, kuva: Venla Riekkinen

Suomen ympäristökeskus on valinnut Haminan kaupungin maaliskuun Hinku-teon palkinnonsaajaksi.

Hinku-palkinto jaetaan tunnustuksena esimerkillisestä aktiivisuudesta päästöjen vähentämisessä. Haminan kaupunki vaihtoi Ruissalon liikuntahallin vanhan loisteputkivalaistuksen LED-tekniikkaan syksyllä 2017. Ennen investointia valaistus kulutti sähköä 82 000 kilowattituntia vuodessa. Uuden valaistuksen arvioidaan kuluttavan lähes 80 prosenttia vähemmän sähköä, jolloin vuosikulutus olisi 17 200 kilowattituntia.  

Valaistuksen uudistaminen oli osa Ruissalon liikuntahallin suurremonttia. Haminan kaupungin tilapalvelupäällikkö Juha Tiitta ja sähkötyönjohtaja Tommi Saarainen ovat tyytyväisiä lopputulokseen, sillä korjaukset onnistuivat ja ensimmäiset palautteet käyttäjiltä ovat olleet positiivisia. ”Valaistus on tasainen, häikäisemätön ja helposti ohjattavissa tarpeen mukaiseksi”, Saarainen sanoo.

Valaistusremonteilla merkittävä energiansäästöpotentiaali kunnissa

Haminassa toimenpiteen toteutti kiinteistöjen valaistuksen uusimiseen erikoistunut yritys Valoremontti Oy. Uusi valaistuksenohjausjärjestelmä toimitettiin tilaajalle avaimet käteen -periaatteella. Kokonaisvaltaiseen toimeksiantoon sisältyi tilaajan auttaminen myös esimerkiksi energiatukien hakemisessa, mikä osaltaan helpotti kaupungin investointipäätöksen tekoa. LED-valaisimien arvioitu käyttöikä on noin 50 000 tuntia eli normaalikäytöllä reilusti yli kymmenen vuotta. Investoinnin takaisinmaksuaika on lyhyt, noin kolme vuotta. 

Valoremontti Oy:n toimitusjohtaja Sami Santalahden mukaan kuntasektorilla on laajalti valaistuksen uusimistarpeita Ruissalon liikuntahallia vastaavissa tiloissa. Hyväksi koettua mallia voisi monistaa ja toteuttaa useiden kuntien yhteishankintana. Kilpailutus ja kilpailukriteerien sorvaaminen ovat usein selviä pullonkauloja. ”Pelkkä hinta ei saisi ratkaista hankintoja, vaan myös energiatehokkuutta, laatua, luotettavuutta ja hyvää palvelukonseptia tulisi painottaa arvioinneissa – kuntasektorillakin”, Santalahti kiteyttää.
 
Haminan kaupungin Ruissalon liikuntahallin valaistusuudistus on loistava esimerkki, miten seudun kunnissa otetaan konkreettisia askeleita kohden esimerkin näyttämistä ilmastonmuutoksen hillinnässä, iloitsee Kotkan-Haminan seudun kuntien ilmasto- ja energiatyötä tukeva asiantuntija Esa Partanen Cursor Oy:stä. - Valoremontti Oy on puolestaan hyvä esimerkki seudun yrityksistä, jotka ovat mukana kasvavan cleantech-alan tuomassa mahdollisuudessa, jatkaa Partanen.

"Kaikkien, jotka voivat vaikuttaa kiinteistöjen energiatehokkuuteen ja joiden hallinnoimissa kiinteistöissä on vanhaa ja energiaa tuhlailevaa tekniikkaa, kannattaa ottaa palkitusta Haminasta mallia. Toimenpide on edullinen, taloudellisesti hyvin kannattava, erittäin helppo ja nopea toteuttaa ja sillä on valtavat monistusmahdollisuudet erilaisissa kiinteistöissä ympäri Suomea", sanoo Hinku-tiimin vetäjä Pasi Tainio.

Kuva palkitsemistilaisuudesta 15.3.2018. Kuvassa Haminan kaupungin Hinku-yhdyshenkilö Tapio Glumoff (vas.), Hinku-tiimin vetäjä Pasi Tainio Suomen ympäristökeskuksesta, Haminan kaupungin kaupunkikehitysjohtaja Matti Filppu, projektijohtaja Oskari Marttila ja toimitusjohtaja Sami Santalahti Valoremontti Oy:sta. Kuva: Venla Riekkinen, Suomen ympäristökeskus.

Perusta yritys

Uudista yritystä

Cursor Oy

Asiaa seudusta

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Raatihuoneentori 16, 49400 HAMINA
Vaihde 040 190 2500
info@cursor.fi

>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaan palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Tietosuojaseloste

Evästeet

Copyright 2018