Haminan Autokorjaamo

Osoite: 
Korjaamotie 5, Hamina
Asiakkaalle annetut lupaukset pidetään ja tavoitteena on että ne vielä ylitetään. Itseään pitää aina kyseenalaistaa – pitää miettiä jatkuvasti voiko asiat tehdä uudella tavalla.
Markus Huttunen

Haminan Autokorjaamo viilaa palvelujaan asiakkaille sopivaksi 

Tyytyväisten ihmisten ”viidakkorumpu” on paras tapa kehittää liiketoimintaa

Salmenkylän teollisuusalueella sijaitseva Haminan Autokorjaamo on huima kasvutarina. Kolmessa vuodessa neljä henkeä on muuttunut yhdeksäksi ja tilaa yrityksellä on käytössään jo noin 1400 neliötä. Yrittäjä Markus Huttunen uskoo vahvasti palveluasenteeseen ja joustavuuteen. ”Asiakkaalle annetut lupaukset pidetään ja tavoitteena on että ne vielä ylitetään”, kertoo Markus. ”Tottakai on tärkeää mitä jää viivan alle mutta tärkeintä on miten se tulee”. 

Hyvä palvelu ja lupausten pitäminen kannattaa, sillä tyytyväisten asiakkaiden suositukset tuovat uusia asiakkaita. Yritys on tavoittanut hyvin uutta asiakaskuntaa: mm. Haminan seudulla mökkeilevät pääkaupunkiseutulaiset ovat löytäneet Haminan autokorjaamon. ”Asiakkaiden suositukset ovat tärkein markkinointikanava. Ei voi olla muuta kuin todella kiitollinen siitä, miten meitä on markkinoitu”, kiittelee Markus.

Uuden oppiminen ja tavoitteellisuus näkyvät voimakkaasti yrityksessä. ”Itseään pitää aina kyseenalaistaa – pitää miettiä jatkuvasti voiko asiat tehdä uudella tavalla”, kertoo Markus. ”Eikä kilpailuhenkisyydestäkään varmaan haittaa ole”.

Verkostot ja tieto kunniaan

Oman yrityksen käynnistämiseen johtava polku alkoi kun ammattikoulun jälkeen Markus hakeutui mekaanikoksi isoon autotaloon ja kehitti systemaattisesti omaa osaamistaan. Myös harrastukset moottoriurheilun parissa opettivat paljon sekä kaksi- että nelipyöräisistä. ”Jossain vaiheessa alkoi kaivata uusia haasteita. Yrittäjän arki oli jo valmiiksi tuttua isän kautta”, kertoo Markus. 

Ensiaskeleet yrittämisessä Markus otti aikanaan toisen alan yrityksen osakkaana. Sitten löytyi osaava kumppani, Marko Junnola, jonka kanssa Markus lähti rakentamaan omaa yritystä. ”Ei saisi sanoa että joku on korvaamaton mutta Markosta näin on pakko melkein sanoa”, toteaa Markus. Kolmantena osakkaana mukaan tuli myöhemmin Teemu Keinonen, joka toi yritykseen paljon osaamista niin asiakaspalveluun ja autosähkötöihin.

Kontaktit ja verkostotkin ovat alalla tärkeitä. Haminan Autokorjaamossa yhdistyvät huolto- ja varaosapalvelut. ”Näissä hommissa tarvitsee kontakteja moneen suuntaan”. Varaosamyymälä korjaamon yhteydessä mahdollistaa laajan valikoiman ja osien nopean saannin, mikä tuo lisää joustavuutta asiakkaiden suuntaan.

Markus Huttunen korostaa tiedon merkitystä ja toiminnan seurantaa. ”Tiedämme koko ajan missä mennään ja asiat ovat omissa käsissä. Tärkeä juttu on hyvä kirjanpitäjä, joka katsoo päältä ja neuvoo”, kertoo Markus. Yrittäjän vaimo Tuija Huttunen on myös perehtynyt yrityksen taloudenpitoon ja seuraa aktiivisesti toiminnan mittareita. ”Tietoa pitää hakea koko ajan”.

Teksti: Hanna Nieminen ja Toomas Lybeck, kuva: Toomas Lybeck

 

Aloittava yrittäjä

Toimiva yritys

Tietoa Cursorista

Asiaa seudusta

Cursor Oy

Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA

Raatihuoneentori 16, 49400 HAMINA

Vaihde 040 190 2500

info@cursor.fi



>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaa palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Rekisteriseloste

Copyright 2017