Fiiliksiä yrittäjyyskasvatuksesta - Juhan mietteitä

Mitä yrittäjyys on?

Yrittäjyys on asioihin ja tilanteisiin tarttumista, pitkäjänteisyyttä, välillä pitkiä päiviä ja ennen kaikkea heittäytymistä. Toki yrittäjyys on paljon muutakin, mutta yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta heittäytyminen ja hetkeen tarttuminen avaavat varsinkin alkuvaiheessa tilaisuuksia ja uusia työmahdollisuuksia niille jotka uskaltavat yrittää.

Yrittäjyyden luonteeseen kuuluu välillä uurastaminen ”ilman palkkaa” kohti asetettuja tavoitteita. Yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta monille nuorille tämä on täysin tuntematon käsite jota vastaan kapinoidaan ja tehdään vain ne välttämättömimmät työt minimi tasolla.

Tulevaisuuden ja nykyhetken haasteina onkin saada muutettua ajatusmallit yrittäjämäiseen suuntaan, jolloin tulevat tilaisuudet nähtäisiin työmahdollisuuksina, hyvänä lisänä CV:ssä, verkostoitumisena yms. oman ammattitaidon kasvattajina tai lisäarvona työmarkkinoilla.

Yrittäjyys ei siis ole välttämättä oman yrityksen perustamista vaan oman asenteen muuttamista yrittäjämäiseen suuntaan. Jokaiselta opiskelija luokalta, joita olen tavannut nousee aina kourallinen opiskelijoita jotka ovat aina valmiita tekemään tarvittaessa hieman enemmän ja lähtevät rohkeasti mukaan uusiin haasteisiin. Edellä mainitut opiskelijat eivät ole siis ns. huippuopiskelijoita, vaan pikemminkin ”kultaisen keskitien” opiskelijoita. Vuosien aikana nämä opiskelijat ovat lähes poikkeuksetta työllistyneet, eli asenne ratkaisee!   

some_text

 

Terveisin

Juha Posti

Kirjoittaja toimii ammatillisen koulutuksen opettajana Ekamilla

Fiiliksiä yrittäjyyskasvatuksesta on juttusarja, jossa Kotkan-Haminan seudun yrittäjyykasvatustoimijat - opiskelijat, opettajat, yrittäjät - kertovat omia näkökulmiaan ja tunnelmiaan aiheen ympäriltä.

Aloittava yrittäjä

Toimiva yritys

Tietoa Cursorista

Asiaa seudusta

Cursor Oy

Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA

Raatihuoneentori 16, 49400 HAMINA

Vaihde 040 190 2500

info@cursor.fi



>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaan palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Rekisteriseloste

Evästeet

Copyright 2017