BioA - Biojalostamokonseptin tuotteistamisesta liiketoimintaan, osatoteutusprojekti

Cursor Oy on yhdessä viiden yrityksen kanssa kehittänyt uuden BioA® konseptin, sellu- tai paperitehtaaseen integroitavan biojalostamon, joka tuottaa jätteistä energiaa biokaasuna ja/tai etanolina sekä muita lopputuotteita kuten lannoitteita.

Bio Refine Tech -hankkeen aikana hankittua BioA prosessin laboratoriomittakaavan osaamista on tässä yhteishankkeessa tarkoitus laajentaa pilot-mittakaavan testaukseen. Kukin osaprojekti tuottaa kokonaisuuden kannalta toisiaan tukevaa välttämätöntä tietoa ja osaamista.

Hankkeessa suunnitellaan ja rakennetaan toimivat laitteet suunnittelutoimistojen, laitevalmistajien ja Cursorin toimesta sekä luodaan BioA konseptista uutta liiketoimintaa (Cursor). Bio Refine tech -hankkeen pohjalta Jamk (Jyväskylän ammattikorkeakoulu) käynnistää oman levänkasvatuspilotoinnin koskeikkoympäristössä. Kokonaisuutta hallinnoi Cursor. Hanke tukee alueellisia biotalouden painopisteitä ja on suomalaisen biojalostamo-osaamisen kehittymisen kannalta avainasemassa. Onnistuessaan BioA konseptilla on suuri markkinapotentiaali niin kehittyneissä kuin kehittyvissä maissa ja se tukee Suomen asettamien energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamista. Hanke myös edistää kestävään biotalouteen perustuvien liiketoimintamahdollisuuksien ja uusien työpaikkojen syntymistä.