Asiakkaat toivat voiton vuoden matkanjärjestäjälle

Kristina Cruises henkilökuntaa

 

Kotkalainen Kristina Cruises Oy on saanut ”Vuoden matkatoimisto/matkanjärjestäjä” palkinnon. Tunnustus annettiin 4.10. Helsingissä Finnish Travel Galassa, jonka vuosittain järjestää Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL ry.
- Koemme, että erityisesti asiakastyömme toi meille voiton, kertoo myyntijohtaja Anu Markkanen, yksi perheyrityksen omistajista.

Kilpailu vuoden toimijasta oli kaksiosainen. Ensin kuka tahansa saattoi ehdottaa palkittavaksi mitä tahansa suomalaista alan yritystä, mutta ehdotukset tuli perustella. Yleisön ehdotusten perusteella loppukilpailuun tuomariston arvioitavaksi valikoituivat Kristina Cruisesin lisäksi Olympia Kaukomatkat ja Tjäreborg. Tästä kolmikosta kotkalainen perheyritys valikoitui voittajaksi, kun myös palkintoraadin arvioinnit oli lisätty yleisöääniin.

- Suomalainen perheyhtiö, jonka laaja risteilytarjonta tarjoaa jokaiselle jotakin. Yksilöllinen, ystävällinen, luotettava ja ammattitaitoinen palvelu niin myyntitoimistossa kuin matkan aikana nousevat esiin matkustajien arvioissa, ja erityistä kiitosta annetaan suomalaisen asiakkaan ja hänen vaatimustensa tuntemisesta. Perinteikäs toimija, joka oivaltaa ajan muutokset ja uudistaa toimintaansa vastaamaan muuttuvaa maailmaa, kerrotaan yleisön ja palkintoraadin valintaperusteluissa.

Palkintoa vastaanottamassa oli toimitusjohtaja Mikko Partasen kanssa Antti Partanen, Birthe Suni ja Ritva Partanen. Anu Markkanen itse oli ryhmän kanssa Italiassa, jossa odotti tietoa, miten kilpailussa menestytään.

- Kun tieto palkinnosta tuli, se kolahti: olemme tämän ansainneet. Olemme tehneet työtä nimenomaan asiakas keskipisteenä. Hienoa, että tämä on huomioitu, Anu Markkanen kertoo.

Omista aluksista matkanjärjestäjäksi

Yrityksen toiminta käynnistyi 1953, kun isä Keijo Partanen kävi kuljettamaan pienellä vesibussilla – kotkalaisittain tuurilla - työmatkalaisia Mussalon ja Kotkansaaren välillä. Tuurivenetoiminta laajeni, ja perheen lapset Mikko, Esa-Pekka ja Anu lähtivät mukaan yritykseen. M/s Kristina Brahe aloitti kesällä 1984 risteilemään Leningradiin, Tallinnaan ja Kronstadtiin.  Vuonna 1987 yritys sai toisen laivansa eli m/s Kristina Reginan. Sillä lähdettiin jo Välimerelle asti.

Kun uudet kansainväliset SOLAS-turvallisuusmääräykset tulivat voimaan, luovuttiin kahdesta aluksesta ja niiden tilalle tuli m/s Kristina Katarina. Aluksella seilattiin entistä pitemmälle, aina Atlantin yli, Karibialle saakka.

Kansainväliset muutokset, erityisesti vuoden 2011 ns. arabikevät johtivat siihen, että yhtiö joutui luopumaan varustamotoiminnasta. Kristina Katariina myytiin 31.12.2013 ja yhtiö jatkoi matkanjärjestäjänä.

Tänä päivänä Kristina Cruises Oy on erikoistunut korkeatasoisten risteilyjen järjestämiseen eri varustamojen risteilyaluksilla vieden suomalaisia eri puolille maailmaa. Vuosittain ryhmiä on noin 150, joissa yhteensä yli 4 000 matkustajaa. Yhtiön arvot ovat inhimillisyys, vastuullisuus ja ennakkoluulottomuus.

www.kristinacruises.com

Teksti: Mervi Liimatainen

Kuvat: Kristina Cruises, Kati Paasi

Perusta yritys

Uudista yritystä

Cursor Oy

Asiaa seudusta

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Raatihuoneentori 16, 49400 HAMINA
Vaihde 040 190 2500
info@cursor.fi

>> Lisää yhteystietoja

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy vahvistaa seudun osaamista, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta kehittämällä menestyvää yritystoimintaa. Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle sijoittuvia yrityksiä perustamis- ja kehittämisasioissa. Teemme Kotkan-Haminan seudusta entistä paremman paikan bisnekselle!

www.cursor.fi on Cursor Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa Cursorin palveluista ja toiminnasta sekä Kotkan-Haminan seudusta. Verkkopalvelun käyttö on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä. Sivustosta otetaan mielellään vastaan palautetta osoitteeseen viestinta@cursor.fi.

Tietosuojaseloste

Evästeet

Copyright 2019