KOTKAN-HAMINAN SEUDULLE PERUSTETTIIN TAMMI-MAALISKUUSSA 95 UUTTA YRITYSTÄ
Tiedote 30.6.2010
Kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana yrityksiä perustettiin 11 % vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Perustamisaktiivisuus näyttää hitaasti olevan kääntymässä parempaan suuntaan.
Positiiviselle kasvu-uralle yritysten perustamisessa on päästy Virolahdella, jonne yrityksiä on syntynyt viime vuotta enemmän; maaliskuun loppuun mennessä kuntaan oli perustettu 7 uutta yritystä. Viime vuoden vastaava luku oli 3. Myös Pyhtäälle on perustettu vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana yksi yritys enemmän viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Tammi-maaliskuussa yritystoimintansa lopetti seitsemän prosenttia edellisvuotta vähemmän, joten nettoperustanta jäi 14 % pienemmäksi kuin vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä. Konkurssien lukumäärä Kotkan-Haminan seudulla on hieman kasvanut ja konkurssien henkilöstövaikutukset ovat alkuvuonna suhteellisesti lisääntyneet vertailuseutuihin nähden.
Tiedot perustuvat kehittämisyhtiö Cursor Oy:n keräämiin tietoihin.
Uusia yrityksiä perustettiin bruttomääräisesti 95 kpl. Toimintansa lopettaneita oli 40, joten nettolisäys oli 55 kpl.
Lukumääräisesti eniten perustettiin ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnan (ml. liike-elämää palveleva toiminta) yrityksiä (18 kpl), taiteen, viihteen ja virkistyksen sekä muun palvelutoiminnan yrityksiä (15 kpl), tukku- ja vähittäiskaupan sekä moottoriajoneuvojen korjauksen yrityksiä (11 kpl) ja rakennustoiminnan yrityksiä (10 kpl). (Tilastokeskuksen uusi toimialaluokitus TOL 2008)
Toimialoittain tarkasteltuna kasvua oli poikkeuksellisesti julkisen hallinnon ja maanpuolustuksen sekä koulutuksen toimialoilla, maa-, metsä- ja kalataloudessa sekä teollisuudessa.
Kunnittain tarkasteltuna uudet perustetut yritykset jakautuivat seuraavasti (osuus prosenteissa): Pyhtää 9 (10 %), Kotka 60 (63 %), Hamina 18 (19 %), Virolahti 7 (7 %) ja Miehikkälä 1 (1 %). Venäläisomisteisia uusista perustetuista yrityksistä on 10 kpl eli 10,5 %.
Lisätietoja:
yritysneuvoja Kristiina Kuparinen, Cursor Oy
p. 040 190 2516
Tiedote ja yritystilastot pdf-muodossa